10.9.2014

syysflunssa

Taas kerran on todistettu se, että olen varsin tunnollinen opiskelija, sillä sairastelen viikonloppuisin ja mitä työntekoon tulee, en ole saikuttanut varmaan ikinä. Olisko tämä hyvä lisä ansioluetteloon? 

Tosiaan viime perjantaina vanhempani tulivat tänne meille laittamaan lamppuja ym. ja ensin mulle iskin päänsärky, matkalla kotiin (vanhempieni luokse) paha olo ja illalla kurkkukipu. Lauantai aamuna olo olikin varsin flunssainen ja salille meno suunnitelmat piti unohtaa. Meillä on ollut puolet luokasta kipeänä ja kämppikseni, joten osasin toki odottaa tämän flunssan iskemistä omalle kohdalle myös. Mutta miksi juuri viikonloppuna?
Kävin eilen koulun jälkeen apteekkissa hakemassa itselleni vähän apuja. Olen tottunut siihen, että kotoolta löytyy kaikki tarvittava kun flunssa tai muu alkaa, mutta nyt pitää kaikki hankkia tietenkin itse puolikuntoisena ja nokka vuotavana. Myös ruokahalun kanssa tuli ongelmia, tuntui ettei mikään oikeasti maistu. Jostain sain kuitekin päähäni että haluan tomaattikeittoa ja sitä myös sain! Tällä kertaa kokeilussa oli Knorr:in valmis mozarella tomaattikeitto, sillä voimia ruoanlaittoon sen enempää ei ollut. Voin lämpimästi suositella, se oli todella hyvää. Päälle pari basilikan lehteä ja lisäksi yrttipatonkia, nam. Haluan kyllä kokeilla myös ihan itse tuon tomaattikeiton tekemistä.
Pidän kovasti näistä Pentik:in Huvila astiaston syvistä lautasista, jotka ostin poikaystävältäni saadulla lahjakortilla. Ostin tuolloin myös saman sarjan ihania laseja. Näitä on varmaan pakko saada lisää ;)

Kova himo olisi päästä urheilun pariin jo, mutta ainakin tämän illan otan vielä rauhallisesti.

-Krista

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti